Mitä ja miten teemme

Innostavia ja helposti lähestyttäviä välineitä merkityksellisyyden ja sitä tukevien taitojen vahvistamiseen

Ryhmät

Ryhmässä merkityksellisyyttä lähestytään eri teemojen kautta, joihin liittyy lyhyitä alustuksia, itsenäistä työskentelyä, yhteistä keskustelua sekä käytännön harjoitteita. Jokainen rakentaa merkityksellisyyttä omista lähtökohdistaan käsin itselleen luontaisella tavalla.

Tilaisuudet

Tilaisuuksissa heittäydytään teeman pariin hyvien alustuksien ja keskusteluiden tukemana sekä lisäksi pääset vaihtamaan ajatuksia muiden teemasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Seuraavia avoimia tilaisuuksia valmistellaan parhaillaan yhteistyötahojen kanssa.

Koulutukset

Koulutuksissa pureudumme siihen, kuinka erilaisessa asiakas-, kasvatus- ja potilastyössä, niin yksilö- kuin ryhmäkontekstissa, merkityksellisyyttä voisi käsitellä. Koulutusten tavoitteena on tarjota käytännönläheisiä työkaluja, ajatuksia ja vinkkejä eri alojen ammattilaisille oman työnsä tueksi. 

Suunnitellaan yhdessä kokonaisuus

Innostutaan yhdessä ja suunnitellaan kokonaisuus tarpeen, idean tai tavoitteen pohjalta. Olemme valmiita kunnianhimoistenkin ideoiden toteuttamiseen. Nautimme ideoimisesta ja kehittämisestä, joten voit lähestyä meitä myös puolivalmiin ajatuksen kanssa, jota voimme yhdessä jalostaa.

Ilmoittaudu