Merkityksellisyystaidot

Kykyä elää vastavuoroisessa yhteydessä itseen, toisiin ja maailmaan 

Merkityksellisyyttä voi oppia vahvistamaan 

On normaalia kokea olevansa eksyksissä, tuntea sisäistä tyhjyyttä tai hämmennystä siitä, kuka minä olen tai mihin minä kuulun. Merkityksettömyyden kokemus koskettaa tutkimusten mukaan monia meistä ja vaikuttaa keskeisesti hyvinvointiimme – niin yksilöiden elämässä kuin laajemmin yhteiskunnassa. Kestävän hyvinvoinnin näkökulmasta on olennaista, oppivatko ihmiset suuntaamaan toimintaansa asioihin, jotka vahvistavat sekä yhteistä hyvää että omaa hyvinvointia.

Merkityksellisyys rakentuu myös opittavien taitojen kautta. Merkityksellisyystaidot ovat kehittyvää kykyä tunnistaa, mikä lisää kestävästi sekä toisten että omaa hyvinvointia ja vahvistaa vastavuoroisia yhteyksiä, toimia tämän ymmärryksen suuntaisesti sekä oppia kokemaan tämä toiminta sisäisesti palkitsevana. Merkityksellisyystaidot vahvistavat hyväntahtoista ja generatiivista toimijuutta suhteessa itseen, toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Näin rakentuu vastavuoroisia yhteyksiä, joista merkityksellisyys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi seuraavat.

Taitonäkökulma tekee merkityksellisyyden vahvistamisesta opittavan taitokokonaisuuden, mihin jokainen voi vaikuttaa omista lähtökohdistaan käsin ja omalla tavallaan. Taitonäkökulma ei kerro yksilöllisesti mistä merkityksellisyys rakentuu, vaan miten sitä voidaan vahvistaa. Merkityksellisyystaidot on kehitetty perustuen laajaan tutkimustietoon eri tieteenaloilta, eri puolilla maailmaa käytössä oleviin pedagogisiin sovelluksiin sekä monipuoliseen käytännön kokemukseen koulutus- ja kasvatustyöstä sekä asiakastyöstä.

Olemme voittoa tavoittelematon ja sitoutumaton kehittämisyhteisö, jonka tavoitteena on vahvistaa merkityksellisyyttä yhteiskunnassa. Kokoamme yhteen tutkimustietoa, käytännön kokemuksia ja eri kokeilujen tuloksia sekä eri alojen osaamista, jotta merkityksellisyyttä vahvistavia taitoja ja toimintatapoja voidaan kehittää ja levittää laajemmin yhteiskunnassa.

Mitä ja miten teemme

Toteutamme muun muassa ryhmiä, tilaisuuksia ja koulutuksia

Lue Lisää

Keitä olemme

Merkityksellisyyden vahvistamiseen erikoistunut kehittämisyhteisö

Lue Lisää

Mitä ja miten teemme

Tarjoamme muun muassa ryhmiä, yksilövalmennuksia sekä luentoja

Lue Lisää

Miksi merkityksellisyys

Aikamme yksi keskeisimpiä arvoja, motivaattoreita ja hyvinvointitekijöitä

Lue Lisää

Keitä olemme

Merkityksellisyyden kokemuksen lisäämiseen erikoistunut kehittäjäyhteisö

Lue Lisää

Tarinamme ja mitä kohti kuljemme

Ota yhteyttä

tiimi@merkityksellisyystaidot.fi